Päivitetty 27.10.2022

Tays / syövänhoito
Potilasohje 65.60.03

Ihon ja ihottuman hoito erlotinibi, panitumumabi tai setuksimabi -syöpälääkehoidon aikana

Sinulle on aloitettu _________________________ -syöpälääkehoito, jonka tavallisin haittavaikutus erityisesti kasvojen ja ylävartalon alueella ilmenevä ihottuma. Ihottuma voi muistuttaa aknea, mutta kyseessä on mekanismiltaan täysin erilainen ihottuma, jonka hoitokin on erilainen kuin aknen. Muita hoidon aiheuttamia ihohaittoja voivat olla ihon kuivuminen ja kynsivallintulehdukset.

Hoitamalla säännöllisesti ihoasi ja välttämällä ihottumaa pahentavia tekijöitä voit ehkäistä ja lieventää hoidon aiheuttamia haittavaikutuksia.

Auringonotto

Auringonotto voi pahentaa ihottumaa, siksi varsinaista auringonottoa tulisi välttää hoidon aikana. Normaalille ulkona oleskelulle ei kuitenkaan ole estettä. Auringonpaisteelta voi suojautua ulkona vaatteilla, kuten pitkähihaisella paidalla ja hatulla, sekä käyttämällä tehokasta auringonsuojavoidetta (suojakerroin vähintään 30 tai enemmän).

Ihottuman peittäminen

Ihottuma on usein lievää, mutta se voi silti olla kosmeettisesti häiritsevää. Ihottuman voi halutessaan peittää meikkivoiteen avulla.

Ihon kosteuttaminen ja suojaaminen

Hoito voi aiheuttaa ihon kuivumista, jota voi estää säännöllisellä ihon rasvauksella perusvoiteella. Rasvaisen perusvoiteen käyttöä suositellaan ainakin iltaisin ja pesujen jälkeen vartalon ja raajojen (etenkin käsien) kuivalle iholle. Aamuisin voi käyttää kevyempää, nopeasti imeytyvää perusvoidetta. Ihon pesuun suositellaan ensisijaisesti voidepesua kevyellä perusvoiteella ja vain tarvittaessa lievästi happamia pesunesteitä (esimerkiksi Sebamed® tai Lactasyd®). Aknen hoitoon tarkoitettuja alkoholipitoisia kosteusvoiteita ja geelejä tulisi välttää, sillä ne kuivattavat ihoa. Myös saippuan ja tavallisten suihkugeelien käyttö, kuumat kylvyt sekä saunominen pahentavat usein kuivumista ja märkänäppyläistä ihottumaa, ja niitä kannattaisi välttää.

Kasvojen ja rintakehän ihottuman ehkäisy

Samanaikaisesti syöpälääkehoidon kanssa aloitetaan antibioottihoito kasvojen ja rintakehän ihottuman ehkäisyyn. Antibioottihoito aloitetaan vähintään kolmen kuukauden ajaksi.

Aloita __________________________ antibioottihoito reseptin mukaisesti ihottuman hoitoon muutama päivä ennen ensimmäistä syöpälääkehoitoa

Hydrocortison®-voidetta voit käyttää illalla perusvoiteen tilalla tarvittaessa ihottumaan ja ihon kutinaan 1–2 viikon jaksoissa. Hoitojaksojen välissä on pidettävä kortisonivoiteen haittavaikutusten estämiseksi viikon tauko Hydrocortison®-voiteen käytössä, tällöin voi tilalla käyttää perusvoidetta.

Jos ihottuma tuntuu hankalalta

Jos ihottuma tuntuu hankalalta, ota yhteyttä hoitohenkilöstöön:

Syöpätautien poliklinikan lääkehoito, puhelin 03 311 63468. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Toimi ohjeiden mukaan, soitamme sinulle takaisin.