Päivitetty 24.3.2024

Tays / lastentaudit
Potilasohje 40.00.26

Ripulia sairastavan lapsen hoito ja seuranta kotona

Jatkuva runsas oksentelu tai vetinen ripulointi voivat päivässäkin aiheuttaa neste- ja suolatasapainon häiriöitä. 2 – 4 löysää ulostetta päivässä ei sen sijaan ole huolestuttavaa, jos lapsi syö ja juo normaalisti.

Myös mahdollinen kuumeilu lisää lapsen nesteentarvetta.

Syöminen ja juominen

Riittävä nesteen saanti on ripulitaudin hoidossa tärkeintä. Nesteitä saa myös esimerkiksi hedelmäsoseista, kiisseleistä, jogurteista ja viileistä. Kovin runsaasti sokeroidut juomat eivät ole suotavia. Lapselle on hyvä antaa esim. laimennettua mehua ja kaikkea hänelle mieluista juotavaa ja syötävää (esim. banaani ja mustikkasoseet ovat suositeltavia).

Pienissä erissä annetut juomiset ja syömiset tuottavat yleensä parhaan lopputuloksen. Rintamaitoa syövien vauvojen imetystä tulee jatkaa. Maitohappobakteerikapseleiden tai muiden maitohappobakteerituotteiden nauttimisen on myös todettu edesauttavan taudista toipumista.

Ripulitaudissa elimistö menettää myös suoloja, joiden korvaamiseksi on saatavilla apteekista ripulikorvausjuomaa. Sillä tulisi korvata nestemenetykset, mutta sitä ei pidä antaa pelkästään ruuan ja juoman sijasta. Laimenna ripulijuomajauhe ohjeen mukaisesti aina veteen.

Ripulipotilaan nestetarve vuorokaudessa

Lapsen paino sairaalassa:_________.

Lapsen tarvitsema nestemäärä vuorokaudessa: _________ dl.

Mikäli ripulointi vielä kotona jatkuu, anna lapselle muiden nesteiden lisäksi ripulikorvausjuomaa _________dl kolmea ripuliulostetta kohden.

Yleisvoinnin seuranta

Seuraa lapsen yleisvointia (esim. jaksaako lapsi leikkiä tai nukkuuko hän erityisen paljon), lämpöä ja kivuliaisuutta. Mitä pienempi lapsi on, sitä herkemmin yleisvointi laskee, joten voinnin seuranta on erityisen tärkeää.

Riittävä kipu- ja kuumelääkitys helpottaa lapsen oloa. Ensisijainen kipu- ja kuumelääke on parasetamoli.

Parasetamolin annostus on 15 mg lapsen painokiloa kohden, enintään kuuden tunnin välein. Sitä voi antaa joko tablettina, nestemäisenä tai peräpuikkona. Jos parasetamoli ei auta riittävästi, voi sen rinnalla antaa lapselle myös joko ibuprofeiinia tai lääkärin reseptillä saatavaa naprokseenia.

Ibuprofeiinin annostus on 10 mg lapsen painokiloa kohden enintään 8 tunnin välein.

Parasetamoliannos lapsellesi:__________.

Ibuprofeeniannos lapsellesi: ___________.

Lapsesi sai viimeksi kuumelääkkeenä______________________ kello______.

Lääkäriin pitää uudelleen ottaa yhteyttä, jos:

  • lapsen yleisvointi laskee
  • lapsi väsähtää
  • ripulointi tai oksentelu pahenee
  • nestetavoite jää runsaasti vajaaksi

Oksentelun ja ripuloinnin loputtua ja lapsen tervehdyttyä hän voi palata normaalisti päivähoitoon tai kouluun. Ulosteet saattavat jatkua löysinä pidempäänkin, mutta se ei vaadi erityistä hoitoa.