Päivitetty 22.11.2024

Tays / syövänhoito
Potilasohje AP.65.10

Solunsalpaajahoitoa saavalle potilaalle

Yleistä

Syövän hoidossa käytettävät solunsalpaajat estävät eri tavoin syöpäsolujen kasvua ja jakautumista. Syövän lääkehoidossa käytettävät lääkkeet, niiden yhdistelmät ja annokset suunnitellaan yksilöllisesti. Solunsalpaajan mahdolliset haittavaikutukset johtuvat niiden vaikutuksen kohdistumisesta myös elimistön terveisiin soluihin, kuten esimerkiksi luuytimen toimintaan ja limakalvoihin. Haittavaikutusten laatu ja voimakkuus vaihtelevat yksilöllisesti ja niiden ehkäisyyn annettava niin kutsuttu oheislääkitys suunnitellaan yksilöllisesti. Haittavaikutusten seuranta on tärkeää, joten muista kertoa mahdollisista oireista sinua hoitavalle henkilöstölle, jotta lääkehoitoa voidaan räätälöidä sinulle sopivammaksi.

Solunsalpaajahoitojen yhteydessä tulee huolehtia käsihygieniasta, sillä se ehkäisee infektioita. Juo riittävästi parina päivänä ennen ja jälkeen hoidon. Ennen solunsalpaajan aloitusta myös hampaat tulee olla hoidettuna tulehdusriskin pienentämiseksi.

Alkoholin, vitamiinien ja luontaistuotteiden käyttö

Vältä solunsalpaajahoitojen yhteydessä alkoholin käyttöä. Vitamiini- ja hivenainevalmisteita tulee käyttää vain, jos syövänhoitoon perehtynyt lääkäri on niitä erityisesti määrännyt. Luontaistuotteiden käyttöä ei suositella näiden yhteydessä, koska niiden vaikutuksesta hoidon tehoon tai turvallisuuteen ei ole riittävää tietoa.

Raskaus ja hedelmällisyys

Jotkut solunsalpaajat aiheuttavat hedelmättömyyttä, joten kerrothan ennen hoidon aloitusta lääkärille, jos sinulla on toiveena saada lapsia. Hedelmällisessä iässä olevien naisten ja miesten tulee käyttää luotettavaa ehkäisymenetelmää hoidon aikana ja vähintään 2 vuotta hoidon päättymisen jälkeen.

Laboratoriokokeet

Yleensä ennen jokaista solunsalpaajahoitoa kontrolloidaan laboratoriokokeet. Voit käydä näytteenotossa lähimmässä laboratoriossa tai Taysissa. Jos näissä on poikkeavaa, otamme sinuun yhteyttä, sillä joskus hoitoa voidaan joutua siirtämään kokeiden perusteella. Jos koet voinnissasi jotakin erityistä ennen hoitoon tuloa, ota yhteyttä sinua hoitavaan yksikköön.

Solunsalpaajahoidon toteutus

Yleensä suonensisäisen solunsalpaajan toteuttamista varten sinulle laitetaan käden laskimoon kanyyli, joka poistetaan hoidon päätyttyä. Osa solunsalpaajahoidoista voidaan toteuttaa myös suun kautta otettavina tabletteina. Toistuvia suonensisäisiä syöpälääkehoitoja saaville potilaille voidaan asentaa laskimoportti paikallispuudutuksessa solisluun alapuolelle ihon alle. Laskimoportti on pieni metallipohjainen kammio, josta lähtee katetri keskuslaskimoon, mikä mahdollistaa toistuvan ja pitkäkestoisenkin lääkkeiden annon.

Suonensisäisen solunsalpaajan hoidon aikana voit istua hoitotuolissa tai maata sängyssä. Hoidon aikana voi myös liikkua eli käydä esim. WC:ssä tai juoda ja syödä omia eväitä. Äkilliset infuusiokäden liikkeet voivat liikuttaa kanyylia, joka voi rikkoa verisuonen ja aiheuttaa syöpälääkkeen valumisen kudoksiin, ns. ekstravasaation (ks. tarkemmin haittavaikutukset). Tämän takia hoidon aikana liikkuessa on hyvä välttää infuusiokäden äkillisiä liikkeitä ja tarkkailla tuntemuksia kädessä hoidon aikana.

Syöpälääkehoito syöpätautien poliklinikalla ja päiväosastolla

Suurin osa Taysin syöpälääkehoidoista toteutetaan päiväkäyntinä syöpätautien poliklinikalla, joka on avoinna arkipäivisin. Osa hoidoista voidaan toteuttaa Tays Sastamalan tai Valkeakosken sairaaloissa tai RS1-osaston tiloissa sijaitsevalla päiväosastolla. Monet syöpälääkehoitokäynnit toteutetaan edullisena sarjahoitokäyntinä ilman lääkärin vastaanottoa. Mikäli kuitenkin syöpälääkehoitokäyntisi aikana ilmenee tarve kutsua lääkäri arvioimaan tilannettasi, syöpälääkehoitokäynti laskutetaan sinulta lääkärin vastaanottokäyntitaksan mukaan. Syöpälääkkeet valmistetaan sinulle lääkärin määräyksen mukaan sairaala-apteekissa ja lääkehoitokäyntisi sujuvuuden turvaamiseksi lääkärin vastaanotto ja lääkehoito järjestetään eri päivinä. Hoidon aikana voit syödä omia eväitä, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa.

Syöpälääkehoitoon liittyvistä oheislääkkeistä, joilla ehkäistään hoidon haittoja, saat sähköiset reseptit lääkäriltä. Sairaanhoitaja ohjaa sinulle, mitä lääkkeitä otat ennen syöpähoitoa kotona, mitä jatkat kotona hoidon jälkeen sekä mitä voit tarvittaessa ottaa hoidon mahdollisiin haittoihin.

Lääkärin vastaanoton yhteydessä on hyvä muistaa ottaa puheeksi mahdolliset todistus- ja reseptiasiat. Tuo vastaanotolle tullessasi mukanasi ajantasainen kotilääkelista. Läheisesi ovat aina tervetulleita mukaan vastaanotolle.

Sinulla on mahdollisuus sähköiseen yhteydenottoon syövänhoidon verkkopoliklinikan (Noona®) kautta lääkehoitoon ei-päivystyksellisissä asioissa. Henkilökunta käyttää sitä myös yhteydenotoissa, esimerkiksi sähköisissä oirekyselyissä syöpähoitojen aikana ja tarvittaessa esim. uusien laboratoriokokeiden ohjelmoinnista. Mikäli sinulla ei ole vielä tunnuksia verkkopoliklinikalle, voit halutessasi pyytää ne käyntien yhteydessä.

Syöpälääkehoito vuodeosastoilla RS1 ja RS2

Syövänhoidon vuodeosastoilla toteutetaan syöpälääkehoitojen aloituksia ja pitempikestoisia lääkehoitoja sekä erityistä seurantaa edellyttäviä lääkehoitoja. Vuodeosastot toimivat kaikkina viikonpäivinä ympärivuorokautisesti.

Syöpälääkehoitoon liittyvät oheislääkkeet, joilla ehkäistään hoidon haittoja, annetaan sinulle vuodeosastolla ennen hoitoa. Kotiutuessa saat lääkäriltä reseptit oheislääkkeisiin ja sairaanhoitaja ohjaa sinulle, mitä lääkkeitä jatkat kotona hoidon jälkeen sekä mitä lääkkeitä voit tarvittaessa ottaa hoidon aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin.

Tavatessasi lääkärin, on hyvä muistaa ottaa puheeksi mahdolliset todistus- ja reseptiasiat. Läheisesi ovat aina tervetulleita saattamaan sinua ja noutamaan sinua vuodeosastolta sekä vierailemaan vierailuaikoina. Halutessasi hoitoneuvottelua yhdessä läheistesi kanssa on tämä sovittava erikseen. Tuo osastolle tullessasi mukanasi ajantasainen kotilääkelistasi.

Matkakulukorvaus

Syöpälääkehoitokäynnistä saat tarvittaessa matkakorvaustodistuksen oman auton tai kelataksin käytöstä. Ensimmäiseen syöpälääkehoitoon saapuessa ei suositella omalla autolla saapumista.

Eritteiltä suojautuminen solunsalpaajahoidon jälkeen

Useimmat solunsalpaajat erittyvät elimistöstä 2–7 päivän aikana hoitojen jälkeen pääsääntöisesti virtsan mukana. Kiinnitä erityistä huomiota intiimi- ja käsihygieniaan WC-käyntien yhteydessä. WC tulisi myös huuhdella kansi alhaalla kahdesti WC-käynnin jälkeen. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on myös hyvä suojautua eritteiltä viikon ajan. Tällöin suositellaan yhdynnässä kondomin käyttöä, vaikka olisi muukin ehkäisy käytössä, ettei partnerisi saa eritteissä solunsalpaaja altistusta.

Haittavaikutukset

Luuytimen toiminnan häiriöt

Solunsalpaajat vaikuttavat luuytimen kykyyn tuottaa verenkiertoon riittävästi normaaleja verisoluja. Veren solut muodostuvat luuytimessä siten, että ns. kantasoluista kehittyy kaikkia veressä normaalisti kiertäviä solutyyppejä. Puhuttaessa "veriarvojen laskusta" tarkoitetaan eri solutyyppien määrän vähenemistä. Punasolujen vähenemisestä (anemiasta) seuraa mm. väsymystä ja sydämen tykytystä. Valkosolujen vähenemisestä (leukopeniasta ja neutropeniasta) aiheutuu lisääntynyt infektioalttius. Verihiutaleiden väheneminen alle tiettyjen raja-arvojen (trombopenia) lisää verenvuotoherkkyyttä erityisesti limakalvoilta. Ruokavaliolla, vitamiineilla tai hivenaineilla et voi vaikuttaa veriarvojen korjaantumiseen.

Solunsalpaajien luuydintä lamaava vaikutus on tilapäistä. Tavallisimmin vaikutus näkyy veriarvoissa 1–2 viikon kuluttua hoidosta, jolloin voi ilmetä leukopeniaa, neutropeniaa ja trombopeniaa. Anemia kehittyy yleensä myöhemmin. Luuydinhaittavaikutuksen voimakkuus riippuu käytetyistä solunsalpaajista, niiden annoksista, hoidon kestosta ja luuytimen kunnosta ennen solunsalpaajahoitoa.

Luuytimen toiminnan palautuminen varmistetaan verikokeilla ennen seuraavaa hoitoa. Mikäli arvot eivät ole solunsalpaajahoidolle määritetyllä viitealueella, voidaan hoitoa siirtää muutamasta päivästä jopa 1–2 viikolla eteenpäin. Valkosolujen toipumista, etenkin neutropenian korjaantumista, voidaan joskus jouduttaa käyttämällä valkosolukasvutekijää, joko ennalta ehkäisevästi hoidon aikana tai infektiohoidon yhteydessä. Valkosolukasvutekijä pistoksen avulla voidaan lyhentää neutropenian kestoa, mutta ei täysin estää sitä eikä infektioita.

Infektiot

Valkosoluista neutrofiilit ovat tärkeä osa kehon puolustusjärjestelmää ja niiden tehtävänä on tuhota bakteeri- ja sieni-infektioita solunsyönnillä. Infektioriski kasvaa veren neutrofiiliarvojen laskiessa ja riski on suuri arvojen laskiessa alle 0,5. Tavallisesti hoitojaksojen välissä neutropenian aikana olet oireeton, mutta voit myös sairastua vaikeaan infektioon. Yleisin infektion oire on kuume, joskus kuume voi puuttuakin. Muita oireita voivat olla yskä, nuha, virtsankirvely ja ihorikot. Solunsalpaajahoitoon liittyvä kuumeinen tulehdus edellyttää tavallisesti sairaalahoitoa. Jos neutropeenisen syöpäpotilaan infektio jätetään hoitamatta, se voi nopeasti pahentua ja olla hengenvaarallinen. Jos sinulla ilmenee kuumetta tai muita infektio-oireita, ota yhteyttä hoitoyksikköösi tai päivystykseen. Infektion aiheuttajat ovat useimmiten peräisin potilaan omilta limakalvoilta, maha-suolikanavasta tai iholta. Sairaana ei myöskään saa tulla hoitoon.

Pahoinvointi

Osa solunsalpaajista voi aiheuttaa pahoinvointia, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Tällaisten lääkkeiden yhteydessä tehokas pahoinvoinninestolääkitys aloitetaan jo ennen hoitoa. Tarvittaessa tätä lääkitystä voidaan tehostaa ja räätälöidä sinulle sopivaksi. Käytettävissä on useita lääkkeitä, jotka helpottavat tai poistavat pahoinvoinnin kokonaan.

Jos sinulla on pahoinvointia, kokeile seuraavia keinoja:

  • syö usein ja vähän kerrallaan
  • syö rauhallisesti ja pureskele ruoka huolellisesti
  • suosi kylmiä ruokia, varsinkin jos ruokien tuoksu aiheuttaa pahoinvointia
  • runsas juominen aterioiden yhteydessä voi lisätä pahoinvointia, joten juo vain vähän aterioiden yhteydessä

Rasvaiset, makeat, mausteiset ja voimakkaasti tuoksuvat ruoka-aineet voivat aiheuttaa pahoinvointia. Vältä näitä tarvittaessa. Puurot, vellit, kiisselit, jogurtit ym. kevyet ja miedot ruoat sopivat paremmin kuin rasvainen ruoka.

Hoitojen vaikutuksesta maku- ja hajuaisti voivat muuttua. Jos tutut ruoat eivät maistu, kokeile uusia ruokalajeja ja välipaloja.

Ummetus

Jotkut kipulääkkeet, pahoinvoinnin estolääkkeet ja syöpälääkkeet voivat aiheuttaa ummetusta. Usein tarvitaan suolen toimintaa edistävää lääkitystä. Näitä löytyy apteekista ilman reseptiä. Tämän lisäksi tulee huolehtia riittävästä juomisesta sekä kuidun saannista. Kuitua saat täysjyväleivästä, puurosta, leseistä, hedelmistä, marjoista ja kasviksista. Myös liikkuminen edesauttaa suolen toimintaa. Tavoitteena on, että ulostaminen olisi päivittäistä.

Ripuli

Jotkut syöpälääkkeet voivat aiheuttaa ripulia. Ripulin aikana on tärkeää juoda runsaasti. Sopivia juomia ovat laimea mehu, mehukeitto, laimea tee ja urheilujuomat (esim. Dexal®, Hartsport®, Gatorade®). Apteekissa myydään ripulin hoitoon tarkoitettuja juomajauheita (esim. Osmosal®). Syö usein ja vähän sitä mikä maistuu.

  • Jos ulostamiskertojen määrä lisääntyy yli neljään kertaan vuorokaudessa tai jos ilmaantuu öistä ripulia, aloita loperamidi-lääkitys (2 tablettia/kapselia = 4 mg esimerkiksi Imodium®/Imocur®/Lopex®) heti oireiden alettua. Ripulilääkettä tulee jatkaa 1 tabletti/kapseli joka 6. tunti siihen asti, kunnes 12 tuntia on kulunut viimeisestä ripulikerrasta.
  • Jos oireet ovat voimakkaat, jatkuvat yli vuorokauden tai tulee kuumeilua, ota yhteys hoitoyksikköösi.
  • Maitohappobakteerivalmisteita tai muita suolen mikrobikantaa lisääviä valmisteita (probiootit) ei suositella käytettävän syöpälääkehoitojakson aikana.

Muita haittavaikutuksia

Osa solunsalpaajasta aiheuttaa hiustenlähtöä, joka alkaa noin 1–2 viikon kuluttua hoidosta. Hoitoyksiköstäsi saat palvelusetelin peruukkiin. Hoitojen jälkeen hiukset kasvavat takaisin.

Uupumuksen ja väsymyksen tunne voi lisääntyä solunsalpaajan aikana. Kevyt liikunta vähentää uupumusoireita. Uupumus ja solunsalpaajat itsessään voivat vähentää seksuaalista halukkuutta.

Luusto- ja lihassärkyjä voi ilmetä osassa solunsalpaajahoitoja ja erityisesti valkosolujen tuotantoa luuytimessä kiihdyttävää lääkettä käytettäessä (ns. valkosolukasvutekijä). Valkosolukasvutekijää annetaan yleensä tiettyjen syöpälääkehoitojen yhteydessä, joiden tiedetään aiheuttavan valkosolutuotannon merkittävää hidastumista. Särkyjä voidaan lievittää kipulääkkeillä.

Ihon ärsytystä (kipu, kirvely, punoitus) voi esiintyä hoidon jälkeenkin annettaessa lääkkeitä verisuoneen tai ihon alle paikallisen pistosalueen tai laskimosuonen ympäristön ärsytyksen takia. Jos tällaista ilmenee, kerro siitä hoitajalle tai lääkärille seuraavalla hoitokerralla.

Neuropatiaa eli hermoston toimintahäiriöitä voi liittyä osaan solunsalpaajahoidoista. Yleisimpiä neuropatian oireita ovat kipu, puutumisen tunne, pistely, polttava tunne ja heikentynyt tunto. Nämä oireet esiintyvät yleisimmin käsissä ja jaloissa. Neuropatia voi aiheuttaa vaikeuksia kirjoittamiseen ja vaatteiden napittamiseen, kuten lihasheikkoutta, tasapaino-ongelmia. Oireiden varhainen tunnistaminen on tärkeää, sillä hermokudoksen uusiutumiskyky on rajallista. Kerro hoitohenkilökunnalle oireistasi, tarvittaessa hoitoa voidaan muokata. Pitkälle edennyttä neuropatiaa ei voida parantaa.

Ekstravasaatio

Suoneen annettava solunsalpaaja voi joskus vuotaa suonen ulkopuolelle ympäröivään kudokseen, tätä kutsutaan ekstravasaatioksi. Sen voi tuntea välittömänä kipuna, kirvelynä tai värimuutoksena iholla. Sitä on mahdotonta ennaltaehkäistä kokonaan, vaikka kaikki mahdolliset erityistoimenpiteet sen ennaltaehkäisemiseksi tehdään, koska kanyyli voi joskus liikkuessa rikkoa suonen. Tämän takia hoidon aikana on hyvä välttää infuusiokäden äkillisiä liikkeitä ja tarkkailla tuntemuksia hoidon aikana kädessä. Tärkeintä on, että tämä harvinainen haittatapahtuma on huomattu ja vaurioitunutta aluetta hoidetaan annettujen ohjeiden mukaan.

Ota yhteyttä hoitavaan yksikköön, jos sinulla on

  • kuumetta yli 38 °C
  • vuoto-oireita: laajoja mustelmia, ienverenvuotoa, pitkittynyttä nenäverenvuotoa, gynekologista vuotoa, veriyskää, verioksennuksia, mustia ulosteita tai verivirtsaisuutta
  • kovia vatsakipuja, pitkittynyttä ummetusta tai ripulia
  • oksentelua, joka jatkuu runsaana yli 2 päivää, lääkityksestä huolimatta
  • laaja-alaista ihottumaa tai muu yliherkkyysreaktio
  • sekavuutta, kouristuksia
  • ennen seuraavaa hoitoa esim. flunssan oireita, kuumetta, vatsakipuja yms.

Syöpätautien poliklinikan lääkehoidon puhelinnumero on 03 311 63468.

Käytössä on takaisinsoittopalvelu. Toimi ohjeiden mukaan, soitamme sinulle takaisin. Voit myös ottaa yhteyttä ei-päivystyksellisissä asioissa syövänhoidon verkkopoliklinikan kautta (Noona).

Viikonloppuisin sekä yö- ja ilta-aikaan ota ongelmatilanteissa yhteyttä vuodeosastoille

Syöpätautien vuodeosasto 1 (RS1), puhelin 03 311 63311

Syöpätautien vuodeosasto 2 (RS2), puhelin 03 311 63312

Päivystysapu, puhelin 116 117

Tämän käsikirjän vastuuhenkilö

Bärlund Maarit